maanantai 18. maaliskuuta 2013

Suhmura, osa 2


Kipinää iskee!

Nyt on yhteiset liikuntatuokiot aloitettu. Kävimme lumikenkäilemässä koulun läheisillä pelloilla ja Haapajärven rantatörmillä. Hyvinvointivalmentajamme Tomi-Pekka meni edellä kuin hirvi, me seurasimme hieman vähemmän sulokkaasti pusikot rytisten perässä. Poispäin tullessa (huomattuamme voimien vielä riittävän) uskalsimme jo lähteä tarpomaan omia polkujamme. Kukaan ei kadonnut ja kaikki pääsivät omin jaloin takaisin. Muutama toive yhteisestä saunasta ja palauttavasta juomasta jätettiin tällä kertaa huomioimatta.
Lumikenkäilemään lähdössä, kuva: Jaana Palve-Karppanen
Viikolla 9 valmentaja aloitti haastattelut, joissa jokaisen piti miettiä henkilökohtaisia tavoitteitaan. Naisilla yleisin tuntui olevan painon ja rasvaprosentin pudotus, joka yllätykseksemme oli T-P:n mielestä huono tavoite seuraavaksi kolmeksi kuukaudeksi. Emme siis kuitenkaan ole kovin kaukana alusvaatemallimitoista, tulkitsimme (oikein) valmentajan puheet.

No, Tompan vinkkaamana parempiakin tavoitteita löytyi; toimintakyvyn ylläpito, yleiskunnon kohottaminen, kohtuudessa pysyminen. Siis pidemmällä tähtäyksellä terveellisempien elintapojen omaksuminen liikuntaa lisäten ja kiinnittäen huomiota ruokapuoleen. Henkilökohtaisesti silti voisin pienentää valssikahvojani (Suhmurassa Santroilla pitää tietysti olla oikean tanssilajin levikkeet, jos niitä kellä on), se lienee sallittua, eikä torpedoi muita tavoitteita.

Pasi-rehtorin pannaan laittamat kahvileivät ovat kadonneet opehuoneesta lähes täysin. Tilalle on tullut mm. porkkanoita ja omenoita. Kuulostaa aika ankealta täytekakkujen ja runebergintorttujen jälkeen, mutta on valitun linjan mukaista. Suunnittelemamme Tomppa tukevaksi –projekti taitaa jäädä toteutumatta, kun kukaan ei enää tuo mitään hyvää ja lihottavaa vieraalle tarjottavaksi.

Lieneekö alkuinnostusta (jota kumma kyllä on kestänyt jo monta viikkoa) vai oikeaa asiaan paneutumista, kun ulkoilupäivän kahviosta jäänyt kakku on unohtunut pöydälle kuivumaan ja joutaa pian tipusille syötettäväksi. Aiemmin ei tällaista olisi ikinä päässyt tapahtumaan, kaikki on syöty, omat ja vieraat eväät. Tällä menolla Suhmuran kylällä on keväällä liikalihavia lintuja, mutta koulun tienoilla timmejä tätejä tai tyttöjä ja muutama uhkea uros.

Hankaluuksiakin hyvästä elämästä, tai sen yrityksestä, on. Mittauksissa lähes kaikilta paljastui liian matala kehon vesipitoisuus, jota on yritetty kohottaa juomalla reilusti (vaikka eihän rasvapalloon vesi tartu). Tästä on tietysti seurannut se, että vessassa on juostava jatkuvasti. Oppilaat alkavat kohta olla kyllästyneitä toiletissa ravaaviin opettajiin ja Ansu-siistijäraukka joutuu kantamaan selkä vääränä vessapaperia. Tekniseltä virastolta tulee varmaan nootti liiallisesta vedenkulutuksesta...

Talvilomaa vietimme viikolla 10. Monen lomaan kuului entistä enemmän liikunnallisia riemuja, mutta nautimme hyvällä omallatunnolla myös vähän epäterveellisemmistäkin asioista; hyvästä ruuasta ja juomasta, epämääräisistä nukkumaanmenoajoista ja muusta säännöttömästä elämästä. Tomppa sanoi, että nautintoja pitää olla, tätä ohjetta noudatettiin!

Viime torstaina olimme yhdessä hiihtämässä. T-P halusi huoltaa jokaisen sukset ja antoi vinkkejä onnistumiseen. Valmentajan neuvoja noudattaen hiihdimme pientä peltolenkkiä milloin mitenkin; yhdellä suksella, ilman sauvoja, pylly takana, lantio edessä, pitkiä vetoja vetäen… Vaikka ihan kaikki eivät vielä mestarisarjaan yltäneetkään, kukaan (valmennettavista) ei täysin masentunut ja jokainen sai itselleen jotakin, vähintään punaiset posket reippaasta ulkoliikunnasta.

Lienee sukuvika tuo valmentajan hiihtoinnostus, toivottavasti ei meitä katsellessa kokonaan karissut.

Suhmuran Akatemiasta raportoi Eija Putto

1 kommentti:

  1. Täällä on pilkettä, huumoria ja elämäniloa!
    Se on hyvä, että myös valmentaja saa haastetta ja että ryhmäinnostus on noin valloillaan. kevät kohisten tulevi ja kehoikä alenevi!

    VastaaPoista