Reksin pakina Suutarilasta

Kipinä-hanke on nyt loppu ja kesälomapäivät edessä. Monenlaisia työyhteisön ja koulun kehittämishankkeita on vuosien varrella ollut, mutta tämän hetkinen tunne on, että Kipinällä oli todellista vaikutusta.

Kolme Teetä olivat tässä hankkeessa kohdallaan: TIETO - TAHTO ja TUNNE. 

Kertaus on opintojen äiti ja niinpä saimme rautaisannoksen TIETOa ja kertausta terveellisen elämän perusteista. 

TAHTOtila oli korkealla koko työyhteisöllä ja niinpä yhteisen ajan löytyminen tai muut järjestelyt eivät tuottaneet tuskaa ja toisten tsemppaaminen oli hienoa katsottavaa ja koettavaa.  

TUNNEtila oli myös kohdallaan ja yhteiset harjoitukset olivat useimmiten ratkiriemukkaita ja parhaista sattumuksista keskusteltiin hymyssä suin vielä moneen kertaan opettajahuoneessa.

Uskon, että esimerkillä on suurin merkitys asioiden muuttamisessa. Kun me koulun aikuiset esimerkillämme näytämme oppilaillemme (ja toisillemme) yhteistyön merkityksen, liikunnan ilon ja riemun, niin mitkään oppitunnit eivät voi korvata näitä.

Ja kannattaa myös muistaa mitä coachimme Hanna aina painotti ja esimerkillään näytti: Elämästä pitää nauttia, eikä saa olla liian ryppyotsainen liikunnan tai ravinnon suhteen.

Reipasta ja makoisaa kesälomaa kaikille.

Kari Töyrylä, Suutarilan ala-asteen koulun rehtori

Axellus tarjoaa hyvinvointia opettajille

Axellus Oy on Suomen johtava terveystuotteiden markkinoija ja alan vastuullinen kehittäjä. Tarjoamme helppokäyttöisiä ja terveyttä edistäviä tuotteita ja palveluita pohjoismaiseen ravitsemusosaamiseemme perustuen.

Meillä on tärkeä rooli suomalaisten hyvinvoinnin tukemisessa – Tarjoamme eri elämänvaiheisiin liittyvää ravitsemusosaamista tuotteidemme kautta. Tuotteemme sopivat kaikille, jotka haluavat pitää huolta omasta ja läheistensä terveydestä.Valikoimiimme kuuluu muun muassa vitamiini- ja omega-3-rasvahappovalmisteita sekä painonhallintatuotteita ja urheiluravinteita. Tuotteemme sopivat kaikille, jotka haluavat pitää huolta omasta ja läheistensä hyvinvoinnista. Axellus Oy:n tunnetuimmat tuotemerkit ovat Möller, Nutrilett, Maxim, Sana-sol, Gerimax ja Ladyvita.

Axellus tukee tervettä elämää. Siksi teemme yhteistyötä monien urheilijoiden ja joukkueiden kanssa, jotka vievät viestiä terveellisistä elämäntavoista. Teemme yhteistyötä myös Koululiikuntaliiton kanssa Open Keidas -projektissa.

Katso Axelluksen hyvinvointivinkit kesään alla olevista artikkelinkeistä!

Näin vältät lomaripulin!

Lihapainotteinen menu kesällä

Näin vältät ruokamyrkytyksen mökillä!

Kuka tarvitsee urheiluravinteita?

Suhmura, osa 5

Olin kuulevinani veden hölskyvän, kun Suhmuran koulun henkilökunta kirmasi kesälomille lukuvuoden ja Kipinä-projektin päätyttyä.  Kehon nestepitoisuudet olivat kaikilla kohonneet. Turhaan ei oltu vettä litkitty!  Opettajainhuoneen pullat ja viinerit päätettiin vaihtaa Kipinä-projektin alussa vähemmän rasvaa ja kaloreita sisältäviin naposteltaviin.  Saas nähdä, mitä kesä tuo tullessaan. Houkutteleeko Joensuun torin Marttakahvion maittavat hillomunkit suhmuralaisia puoleensa.

Kevään viimeisssä liikuntasessiossa tutustuttiin kuntonyrkkeilyn saloihin. Siistijä Annikki on juuri antanut palautetta Teijalle luokan siisteydestä.. =) Kuva: Suhmuran koulu

Kipinä-kevät päättyi siis toukokuun viimeisellä viikolla loppumittauksiin. Kuntovalmentajamme Tompe viritteli vermeensä ja kokelas kerrallaan marssi testeihin. Mitattiin ihmisestä jos jonkinlaista; leposykettä, verenpainetta, kardiovaskulaarista kuntoa, kehon koostumusta, vatsalihasta ja hauislihasta. Käytiin läpi ruokailutottumuksia ja liikunta-aktiivisuutta. Lopuksi tietokone tulosti yhteenvedon, jossa vertailtiin keskenään projektin alussa ja lopussa saatuja tuloksia.  Kone ilmoitti kehon fyysisen iän verrattuna tämän hetkiseen ikään.

Allekirjoittaneen eläkehaaveet romahtivat kerralla; kehon fyysinen ikä aleni alle 60 vuoden. Ynnäillessämme kehon ikämittauksessa saavutettuja tuloksia oli yllätys melkoinen, suhmuralaiset olivat nuorentuneet projektin aikana yhteensä 37 vuotta.  Neljän kuukauden Kipinä-projekti oli tuottanut upeita tuloksia.  

Vesipitoisuus nousi ja paino laski. Kehon iässä nuorruimme 37 vuotta. Nuoruuden lähde on löytynyt. Kuva: Jaana Palve-Karppanen

Tästä innostuneena sovimme, että syksyllä jatkamme omatoimisesti ”Kipinää”.  Kerran kaksi kuukaudessa liikumme yhteisesti; kukin vuorollaan suunnittelee ja toteuttaa yhteisen liikuntahetken. Ja nuoreneminen sen kun jatkuu!

Hakiessamme Kipinä-projektiin henkilökunta kirjasi hakemukseen huolensa allekirjoittaneen laihdutus/kuntoiluyrityksistä: ” Työyhteisössämme olemme seuranneet rehtorin lukuisia laihdutusyrityksiä, joiden tulos on jäänyt valitettavan väliaikaiseksi. Monella muullakin liikkuminen on jäänyt vain puheeksi. Nyt haluaisimme tukea rehtoria ja saada itsekin sysäyksen terveempään elämään”.  Nyt 14 kiloa sutjakampana ja 800 kilometriä pyöräilleenä haluan kiittää isosti koko Suhmuran Poppoota!

Arvioidessani Kipinän vaikutuksia työyhteisöön, tulee päällimmäisenä mieleen yhdessä tekemisen meininki. Kipinäkeskustelut opettajainhuoneessa sekä yhteiset liikuntahetket ovat yhdistäneet henkilökuntaa ja luoneet positiivista henkeä. Tarvitsemme toistemme tukea ja iloista ilmapiiriä työskennellessämme haastavassa ja hektisessä koulumaailmassa.

Yhdessä tekemisen meininki antaa Kipinää Suhmuran työyhteisöön. Kuva: Sari Westman.

Saamamme tieto ravintoaineista ja liikunnasta ovat henkilökohtaisella tasolla vaikuttaneet monen arkielämään.  Fyysisen kunnon koheneminen on vaikuttanut positiivisesti ihmisten vireystilaan työpäivän aikana. Olen huomannut itsestäni, että nykyisin olen huomattavasti pirteämpi. Koulupäivän jälkeen en enää kaadu väsyneenä sohvalle vaan jaksan paremmin touhuta arjen askareissa.

Haluan kiittää 37 vuotta nuorentuneen Suhmuran koulun henkilökunnan puolesta Koululiikuntaliittoa. On hienoa, että järjestitte Kipinä-projektin ja saimme mahdollisuuden osallistua siihen. Teette arvokasta työtä!  Mobralle ja Riihivuoren Tompelle suuret kiitokset ja halaukset naisilta erittäin miellyttävästä ja tuloksekkaasti vedetystä keväästä. 

Kesäterveisin  Pasi Kettunen, rehtori

Huhtaharju, osa 5

HuHaa,HuHaa,HuHaa!

Hurahtiko Huhtaharju?  

Piilevä (ja välillä näkyväkin) hulluus on aina ollut tämän työyhteisön vahvuus. Kipinä-hankkeessa sitä taas saatiin esille ja opehuoneessa on ollut havaittavissa iloinen ilmapiiri ja keskinäisen kehumisen kerhot ovat olleet merkittävä kannustin omissa liikuntapyrkimyksissä.

Kun hanke alkoi helmikuussa ja kehno-ikä (ei kirjoitusvirhettä)-mittaukset maaliskuussa, muutosvastarintaa oli ehkä hieman aistittavissa. Mittaukset ja ohjaajien haastattelut ohjeineen ja vihjeineen kuitenkin saivat sohvaperunankin innostumaan. Monelle hanke oli potku takalistoon, varsinkin jos asui itseään vanhemmassa kehossa. Tästä työyhteisöstä voi sanoa, että jos ’mielenikä’ olisi mitattu, moni joutuisi ’puodissa’ näyttämään paperit; sellainen tämä porukka on.

Yhteisö oli Kipinässä jaettu 3 ryhmään, joilla oli omien toivomusten mukaiset liikuntamuodot. Mukana oli uusia lajeja, vanhojen virittelyä ja normaalia kevyttä kilpailumeininkiä. Kaikki tapahtui kuitenkin kannustavassa hengessä. 

Kaikkensa antaneena! Kuva: Huhtaharju

Moni ylitti, ainakin omasta mielestään, itsensä mm. kipuamalla 12 metrisen seinän, lievän manauksen kera. Tarjolla oli siis iloista hikeä, hikistä iloa, ähinää , puhketta, naurua, äänekästä naurua, mustelma polvessa, haasteita ja uusien lajien ällistelyä.

Kärppänä ylös, huikea saavutu. Kuva: Huhtaharju

Kevään aikana kokoonnuimme kaikki kahteen yhteiseen tapahtumaan. Talvella touhusimme Laajavuoren maisemissa kisaillen ja ilakoiden sekä uusia taitoja oppien. (Juttu Opettaja-lehdessä 16/2013) Vannoutunutkin perinteisen hiihdon kannattaja sai innostuksen luisteluhiihtoon ja niin tuli asiaa urheilukauppaan. Keväällä matka on taittunut Päijänteen jäällä vauhdikkaasti. 

Toinen yhteinen tapahtuma oli Laukaan Peurungassa, jossa tarjolla oli monipuolista tekemistä:  tanssia, kuntosalia, sulkapalloa, curlingia, frisbee-golfia, kylpylää, ja lopuksi ruokailu yhdessä. Ohjaajiemme Mikon ja Tommin taholta saimme hyvää palautetta ja kannustusta. Eivät sentään numeroita antaneet!

Toukokuun toisella viikolla tuli taas testaaja laitteineen ja totuuden hetki koitti. Mitä oli tapahtunut ? No hyvinhän tässä suurimmalle osalle oli käynyt. Tulokset paranivat  lähes kautta linjan: Parhaimmillan kehon ikä laski jopa 12 vuotta. Lihaskunnossa oli tapahtunut paranemista, ja se kirottu rasva-% oli laskenut. Vaikka sulkisi pois ’testioppimisen’ , on hanke saanut työyhteisön nuorentumaan ja innostumaan liikkumisesta jatkossakin. Kun hankehakemuksessa kysyttiin esimiehen osallistumista ja sitoutumista asiaan, hän ilmoitti panevansa koko painoarvonsa peliin. Nyt voidaan todeta, että hankkeen aikana hänen painoarvonsa on selvästi vähentynyt (useita kiloja).

Entäs nyt? Kesän ajaksi moni on lupautunut liikkumaan entistä enemmän tai ainakin saman verran. On toivottu, että samantyyppinen toiminta voisi jatkua, vaikka ikuisesti, kuten joku to-tesi. On ollut tärkeää huomata, ettei koko elämää tarvitse panna uusiksi, vaan tuloksia voidaan saavuttaa pienilläkin muutoksilla ja päästä ehkä pysyvämpäänkin vaikutukseen. Kuten eräs opettaja (-12v) totesi, että mitäs vuosista- tärkeintä on, että olo on parantunut, ruokavalio terveellistynyt ja liikunnasta tullut iloinen osa elämää monen vuoden tauon jälkeen.

Viimeiset fiilistelyt vanhalla koululla! Kuva: Huhtaharju

Hyvä me!

Huhtaharjun koulun väki

Suutarila osa 5

Lähes neljä kuukautta vierähti huimaa vauhtia Kipinän piristämänä.Päätöstilaisuudessa tuntui ihan haikealle. Hanna antoi meille kannustavaa palautetta ja sähkötti meille liikunta- sekä ruokaohjeita, jotta totuus ei pääse unohtumaan jatkossakaan. Kaksi Suutarilan Hunksia lauloi Hannalle serenadina jostain syystä mieleen tulleen kappaleen ”Musta on tullut urheiluhullu” ja Hanna sai Brasilian matkaansa varten käsintehdyt Brasilian lipun väriset korut ja tulevaa talvea varten neulotut valkoiset sukat lämmittämään mieltä – me muistamme Hannaa lämmöllä!

Mutta mitä ovat Suutarilan Hunksit? Ryhmä sai alkunsa lattaritanssien jälkeen, kun Petri väläytti tavaroita korjattaessa, että ”tämähän pitäisi esittää jossain”. Muutahan ei tarvittu, kun rehtori jo kokosi porukan ja homma pyörähti käyntiin. Hanna valmisti sitten miesporukan kanssa vapun aatoksi tanssin Amore, joka esitettiin koko koulun väelle vappuviuhkojen heiluessa. Arvaatte varmaan, että oppilaat olivat hämmästyneitä ja suorastaan haltioissaan. Traileri tanssista on nähtävissä tässä alla. Videon koosti Helinä Konttinen. Jokainen harjoitteli ahkerasti ja apuvalmentajana toiminut Tiina harjoitutti topakasti joukkoa. Jokainen tanssi omassa naamiaisasussaan ja omaan rytmiinsä. Upea näky! Suosionosoitukset olivat valtavat!

Liekki-ryhmä harjoitteli keväisessä auringon paahteessa frisbeegolfia Siltamäen urheilupuistossa parin tunnin rupeaman. Alkuun päästiin jo ennen kuin Hanna ehti sanoa mitään. Muutama opettaja oli jo ohjeistanut kisan välittömästi autosta noustuaan. Eikä me muka olla kilpailuhenkisiä! Hanna fiksuna ihmisenä antoi meidän kisata mutta ehkä olisi kannattanut kuunnella joitain ohjeitakin. Matkan varrella sen huomasi. Mutta ulkoilu kauniissa jokivarsimaisemassa puolsi paikkansa. Frisbeet lentelivät sinne tänne ja aitojenkin taakse.

Roihu-ryhmä harrasti kahvakuulailua ja syvävenyttelyä. Harjoituksen tehon näki hyvin seuraavien päivien kävelytyylistä. Koulun käytävillä liikkui ankkamaisesti vaappuvia, töpöttäviä Chaplineja ja hitaasti hiihtäviä hahmoja. Istumaan meno sujui vain voihkimalla.

Innokkaat etäjäsenemme Aino Kemissä ja Graham Walesissa puuskuttavat omia harjoituksiaan. Graham pyöräilee ristiin rastiin uudella pyörällään ja kaipaa ryhmää tuekseen hyvinvointiprojektinsa jatkumiseksi. Aino puuhailee tällä hetkellä kasvimaansa kimpussa Raanujärven mökillään. Siis hyötyliikuntaa. Aino lähetti meille Kipinäläisille loman kynnyksellä elämänohjeen: ”Oikea ruoka, oikea liikunta, oikea ajattelu, oikea rukous, oikea elämäntapa – niistä saat elinvoimaa.” (Norman Vincent Peale)

Oppilaat ovat retkeilleet lähimaastossa ahkerasti luontoa tutkien sekä osa Suomenlinnassa seikkailemassa, leirikoulussa Kisakalliossa, Linnanmäellä ja Korkeasaaressa. Toukokuun viimeinen rutistus on aina kevätjuhlien valmistaminen. Tänä vuonna Muumilaaksossa, joka on nyt koulumme lavalla, tapahtuu kummallisuuksia. Juhla on taas kerran upea!

Koko Kipinä- projekti huipentui Nuuksion kansallispuistossa suureen seikkailuun, johon Liekki ja Roihu osallistuivat molemmat samaan aikaan. Hanna ja yhteistyökumppanimme Roope Roine (Moln, joka on matkayhtiö, mm. vaellus- ja melontareissuja) ideoivat ja järjestivät meille ikimuistoisen retken.

Lepohetki Nuuksiossa kevät 2013 kuva: Hannele Saarinen

Aluksi jakauduimme kolmeen ryhmään. Patikkaretken aikana opettelimme ottamaan suuntaa kompassista ja laskemaan askelparimme. Sitten lähdimme etsimään aarretta. Pienen pähkäilyn jälkeen aarteet löytyivät ja pian pitikin keksiä kirjaimista lause/sana kilpailun yhtenä osa-alueena. Meidän tuli liittää tekstiin kuva, jonka aiheena oli luonto. Kuvasimme reitin varrella sinivuokkoja, maisemaa, näsiää jne. Seuraavalla rastilla ryhmän piti rakentaa esillä olevista tarvikkeista vene. Ensimmäinen haava tuli puukosta alle minuutissa mutta se ei menoa haitannut. Ryhmien veneistä tuli jokaisesta aivan omanlaisensa ja kieltämättä ne olivat persoonallisen näköisiä.

Veneen tekoa a´la Petri kuva: Hannele Saarinen

Viimeisenä oli uittokisa. Uskomattomiin suorituksiin sitä venyy, kun yrittää keväisessä vuolaassa purossa uittaa uppoavaa heppoista veneen tekelettä. Meidän vene saikin nimekseen pian uiton alettua ”Titanic”. Koko rankan ja tiukan kisan voitti ponttoonivene ”Kerttu” aivan suvereenisti. Tarpoessamme meidän oli tarkoitus kerätä maahan heitettyjä roskia. Iloksemme niitä ei kuitenkaan kansallispuistosta löytynyt. Ihmiset ovat oppineet korjaamaan omansa.

Titanic ennen uppoamista kuva: Hannele Saarinen

Ulkoillessa tulee aina nälkä. Valmistimme Roopen reseptien mukaan meille aivan uusia herkullisia retkiruokia. Kyllä maistui! Yhdessäolo, kaunis keväinen luonto, liikunta ja maukas ruoka – mitäpä muuta. Täydellinen reissu!

Ruokaa, nam! kuva: Tiina Martikainen

Loppumittaukset suoritettiin Villen teettäminä helteisellä viikolla. Testihuoneesta tuli ulos keventyneitä, punakoita ja kehon iältään nuorempia ihmisiä. Kannatti tsempata. Eniten puhutti testit koko Kipinän ajan. Maaten otettava kuntotesti ei kaikkia vakuuttanut, kun polkupyöräergometritestit ovat antaneet aivan toisenlaista tietoa kunnosta. Rasvaprosentit hämmästyttivät myös. No, ainakin puhuttiin ja pohdittiin omaa olemusta ja jaksamista. Eihän kuntoilu koskaan kuitenkaan hukkaan mene mitataan tai ei. Tätä kirjoittaessamme odottelemme kuumeisesti sähköpostiin tuloksiamme, joiden piti itse asiassa tulla meille jo viime viikolla. Että odottavan aika voikin olla pitkä!

Kipinästä olemme edelleen innoissamme ja kiitollisia. Erityisen mukavalta tuntui rehtorimme kannustus ja hänen oma innokkuutensa projektissa. Sehän oli tarttuvaa laatua. Kansliassa saimme käydä mittauttamassa painoa ja kehon koostumustamme sekä verenpainetta vaikka päivittäin. Huomasimme, että kehon koostumus ei radikaalisti muutu ihan joka päivä vaikka kuinka mittaisi.

Hienoa, että pääsimme mukaan. Koululiikuntaliittoa kiitämme tämän mahdollistamisesta, erityiskiitos Sarille hyvästä yhteistyöstä ja Mobraa kiitämme huipputyypistä Hannasta sekä söpöistä testaajapojista Kimmosta ja Villestä (ei ihme, että sykkeet olivat tädeillä korkeat). 

Skutsarit kiittävät ja kumartavat ja pakenevat kesälaitumille keveästi kirmaten.

Hannele Saarinen ja Tiina Martikainen

Huhtaharju osa 4

Huhtaharjun torstain Kipinä-ryhmä on kevään aikana kokoontunut yhteensä viisi kertaa. Yhteisen alkupalaverin lisäksi olemme päässeet retkiluistelemaan, venyttelemään, kuntonyrkkeilemään ja kahvakuulailemaan. Jokaisella kerralla hiki on noussut otsalle, mutta hauskuutta ei ole puuttunut. Tuntien päälle liikkuminen ei siis ole tuntunut lainkaan ikävältä - pikemminkin yhteisiä liikuntahetkiä uusien lajien parissa on odotettu kovasti.

Jee! kuva: Jouni Kallio

Torstain ryhmän kuntonyrkkeilyharjoituskerta sai, jos ei aivan valtakunnallista, niin ainakin maakunnallista julkisuutta Keski-Suomalaisessa (KS 22.4.2013) -- vaikkakin juttu oli viimeisellä sivuilla. Kuvassa oli etualalla historian opettajamme Timo (näyttää perhoselta, mutta pistää kuin ampiainen) on juuri lähettänyt jabin matkaan, mitä tai ketä lie ajattelevan siinä. Myös opettaja-lehti (16/2013) kirjoitti meistä kahden aukean verran koko ryhmän yhteisen hiihto- ja lumikenkäpäivän aikaan.

Varpaat ojenna! kuva: Jouni Kallio

Viimeksi tehtiin kahvakuulalla “pikaharjoitus”, joka osoittautui vaikutuksiltaan ja teholtaan kaikkea muuta kuin pikaiseksi. Ohjaajamme Janne Hiltunen, opetti meille muutaman perusliikkeen ja lopuksi vedettiin kaksi kierrosta kuntopiiriä näillä juuri opituilla tekniikoilla. Janne korosti kahvakuulan sopivan harjoitteluun todella hyvin silloin, kun aikaa on käytettävissä vähän, esimerkiksi vain puolisen tuntia. Kaupan kautta kotia ja oma kahvakuula olohuoneen nurkkaan. Nyt on perusteltu syy katsoa televisiosta hömppää, kun samalla tekee kahvakuulatreeniä ainakin kaikki mainostauot. Toiminut jo yli kaksi viikkoa!

Omasta puolesta voi sanoa, että ryhmässämme on ollut kannustava ja hieno tunnelma. Vaikka opettajat todella ovatkin kannustamisen ammattilaisia, on myös välillä mukava saada itse kannustusta. Myös ohjaajat ovat olleet kannustavia.

Kannustuspiiri, kuva: Jouni Kallio

Seuraavaksi onkin vuorossa seinäkiipeily ja keilaus. Seuraava Veikka Gustafsson voi tullakin Huhtaharjun koululta :-)

Juha Korhonen ja muu torstain-ryhmä

Suhmura osa 4

Terveisiä Suhmurasta!

Toden totta edellisestä blogikirjoituksesta lumet ovat sulaneet, täällä Joensuun seudullakin. Lämpöasteet ovat kipuilleet jopa kahdenkymmenen paremmalle puolelle ja koulutyössämmekin olemme nautiskelleet kesän (ja loman) tulosta. Kesäinen auringonpaiste on saanut työporukkamme entisestään viettämään aikaansa ulkona lenkkeillen ja pyöräillen. Eräs työyhteisömme jäsen hurahti pyöräilyyn niin, että pyöräilee monta kertaa viikossa usean tunnin lenkkejä hurjaa vauhtia kilpapyörä allaan ja pyöräilyhousut jalassaan.

Pari viikkoa sitten tutustuimme porukalla seinäkiipeilyyn. Harmillisesti muutama työyhteisömme jäsen oli sairastunut, mutta me muut kipusimme innokkaasti moottorilla pyörinyttä seinää ylöspäin. Kone ilmoitti aina kivutun matkan, joka pääsääntöisesti oli kolmekymmentä metriä. Vuorotellen  "vuoristoa" fiilistellen kiipeilimme välillä jopa "roikkuen" seinässä. Seinä kallistui tietyin väliajoin, jolloin se toi lisähaastetta kiipeilyurakointiin. Täytyy sanoa, että hiki tuli ja vallan mukavaa oli! Monet sai kiipeilystäkin kipinän :)

Kiipeilyn jälkeen pistimme keilakengät jalkaan ja suuntasimme keilaradoille. Valmentajamme Tomi-Pekka ohjasi meitä keilapallojen valinnassa sekä opasti heittotekniikassa. Rehtorimme oli kyllä ehtinyt ohjata meitä jo Kivisten ja Sorasten tapaan -Yabbadabbadoo- meiningillä sipsutusaskeleineen, mutta lopulta vieritimme palloja kukin omalla tyylillään välillä ilman vauhtia ja välillä vauhdin kanssa. Toisella pelikierroksella alkoi keiloja kaatua -välillä jopa kaikki kerralla. Toistot toivat varmuutta tässäkin lajissa ja tunti keilatessa hujahti kyllä hirmuisen nopeasti.

Seuraavana aamuna (ainakin allekirjoittanut) tiesi keilanneensa; takapuoli ja oikea ranne vihoittelivat kipuilullaan. Mutta vaan hyvässä mielessä lihaskipuna.(Kai ne lihaksetkin jossakin siellä on?)

Olemme edelleen kiinnittäneet kovasti huomiota vedenjuontiin; juomapullot ja välituntien jonotukset vesihanalle ovat jo tuttu näky opehuoneessa. Jospa tämäkin ponnistus ja liikunnan lisäys näkyisi lopun kehonikämittauksissa suurentuneen vesimäärän ja pienentyneen rasvaprosentin muodossa. Tämä projektin lopun päätösmittaus onkin puhututtanut työyhteisössä jo aika monta kertaa. Kukin arvioiden omia mahdollisia mittaustuloksiaan. Siihenhän ei ole enää pitkä aika!

Sari Westman

                                                                

**********

Viimeisiä viedään.. Toiseksi viimeinen kerta työyhteisöliikuntaa meillä oli perjantaina. Vuorossa oli Koskenlaskua Ruunaalla (ruokailua unohtamatta). Monikaan meistä ei ollut aikaisemmin laskenut koskea ja ne jotka olivat, heillä oli siitä jo jonkin verran aikaa. Valmentajamme Tomi-Pekka tosin ei päässyt mukaan, sillä häntä tarvittiin toisaalla paljon enemmän.  Rehtorimme Pasi tuntui olevan jo vanha tekijä tässä(kin) lajissa ja itse ainakin olin utelias tietämään koskenlaskun saloja. Minua ja (toivottavasti muitakin) jännitti hieman etukäteen, mutta jännityshän on vain tervettä. Erityisopettajamme Taina ja siistijä Ansu”putosivat”maan pinnalle kun kuulivat, että veneessä pitää meloa. Taina rukka luuli, että kyseessä oli vain huviajelu moottoroidulla paatilla.

Sää suosi meitä, lämmintä oli yli kaksikymmentä astetta ja aurinko paistoi kun lähdimme Suhmurasta työpäivän jälkeen ajelemaan kahdella autolla kohti Ruunaata. Matka sujui joutuisasti naurun kiljahdusten ja höpöttelyn merkeissä, nesteytystä unohtamatta. Saavuimme Ruunaalle iltapäivällä ja kaikki olivat innoissaan tulevasta koitoksesta. Kaikki meistä eivät voineet osallistua laskemiseen, mutta hekin olivat silti mukana. (ruoka taisi kiinnostaa enemmän ;))

Meille ominaiseen tapaan, alkoi vouhotus siitä mitä kukakin laittaa päälle  ja minne jättää laukkunsa ja muut tavaransa. Vouhotuksesta selvittyämme meidät kuljettettiin varusteiden saantipaikalle. Jokainen meistä sai sadevaatteet, kumisaappaat, kypärän ja pelastusliivit. Siitä matka jatkui koskille. Mitä lähempänä koskia oltiin sitä enemmän alkoi vatsanpohjassa olla perhosia, sillä väkisinkin mieleen tuli ajatus veneestä putoamisesta.

Saavuimme rannalle, jossa puimme varusteet päälle (innokkaimmat olivat pukeneet varusteet jo edellisessä paikassa, itseni mukaan lukien) ja kumilautan kapteeni antoi meille ohjeet miten toimia eri tilanteissa ja millä käskyllä tehdään mitäkin. Monelle meistä oli yllätys se, että meidän piti istua kumilautan reunoilla, toinen jalka kiinni lenkissä ja toinen ponttoonissa. Ajatus putoamisesta koskeen oli entistäkin vahvempi. Kapteeni päätti myös ensimmäisen parin, ohjausparin jonka tahtiin me muut meloimme. Tärkein ohje oli, että melomista ei saa lopettaa missään vaiheessa ennenkuin on saanut luvan lopettaa. Mehän teimme työtä käskettyä.

Asetuimme lauttaan ja eikun menoksi. Ensin harjoittelimme muutaman kerran melomista ennen tosi koitosta. Kapteeni ajoi meidät moottorilla lähelle koskea. Ensimmäinen koski oli kuulemma se kaikista pahin, siinä oli stoppari, jossa oli n.10m pudotus.  Ei siinä muu auttanut kun vain antaa mennä vaan. Melottiin ja melottiin...vesi roiskahti oikein kunnolla(kuin hyökyaalto) päälle ja saattoi jostain kuulua hiljaisia kiljahduksiakin. Ohjausparista toinen, Hanna meinasi pudota tuossa vaiheessa kyydistä jalkojen irrottua mutta sisukas sissi kesti kyydissä. Jokainen meistä kastui mutta selvisimme siitä kunnialla! Jee!! Itselleni tuli todella hyvä fiilis, ja taisinkin sanoa ääneen että ”tää on tosi siistiä”  ja jännitys kaikkosi välittömästi.

 Me tulemme taas...kuva: Sari Westman

Maisemat olivat aivan mahtavat ja eikä lämmöstäkään ollut mitään haittaa.  Laskimme vielä kolme koskea, välillä kastuttiin enemmän ja välillä vähemmän, taisi johtua lähinnä siitä että sadeasun alla hiosti niin paljon. Hauskaa oli ja jokainen selvisi putoamatta ehjänä rantaan Viimeisen kosken kohdalla meillä olikin valokuvaajat rannalla kamerat tällingissä ottamassa kuvia.

Jihuu! kuva: Sari Westman

Rantaan saavuttuamme, olimme märkiä ja hyvillä mielin sekä etenkin nälkäisiä. Sillä vielä oli se koko reissun ”paras” osuus jäljellä nimittäin ruokailu. Meidät kuljetettiin ruokapaikalle, jossa saimme kuivaa vaatetta päälle. Siellä meitä oli odottamassa sekä kolleegat, jotka eivät osallistuneet, että loimulohi. Nälkä tuntui olevan jokaisella pitkän päivän ja melonnan jälkeen. Yks jos toinen vielä fiilisteli ajatuksiaan koskenlaskusta. Söimme ja joimme itsemme kylläisiksi. Seuraavaksi edessä olikin kotiinpaluu. Ennen kotiin lähtöä saimme jokainen diplomin koskien laskemisesta kunniallisesti. Se lämmitti mieltä kovasti. 

Hyvä Myö! kuva: Sari Westman

Kotimatkalle riitti vielä paljon höpöttelyä itse koskenlaskusta ja muista asioista. Matkakin tuntui paljon lyhyemmältä kuin mennessä. Matkalla vielä totesimme, että tämä oli ehdottomasti yksi parhaimmista työyhteisöliikunta kerroista mitä on ollut, ellei jopa paras.

Vielä olisi yksi kerta jäljellä ja sen jälkeen kehonikämittaukset. Vaikka itse Kipinä-kampanja loppuu pian, pyrimme silti jatkamaan samaan malliin kuin tähänkin asti. Liikunta kuuluu jatkssa varmasti jokaisen arkeen, tosin emme kuitenkaan voi unohtaa kesää ja ihania grilikelejä, joten luulenpa, että yhden jos toisenkin grillissä paistuu salmiakkipossu.  Tällä viikolla jatkamme vielä yhden liikuntakerran merkeissä.

Kaisa Pekonen

Suutarila osa 4

Tulin valituksi seuraavaksi blogi-kirjoittajaksi. En olekaan aikaisemmin antautunut kirjallisten tuotoksieni kanssa nettiin. Wilma-viestinikin ovat olleet sen verran latteita, etteivät ole tietääkseni päässeet kuvakaappauksina julkiseen levitykseen. Tässähän saattaa avautua mahdollisuus nettikuolemattomuuteen…

Ystävällinen kollega antoi vinkkiä, että ellet keksi mitään, voit kysellä toisilta tuntemuksia eri liikuntarupeamista.  Ajattelin kuitenkin uskaltautua omilla ajatuksillani matkaan ja katsoa rohkeasti, mihin ne riittävät. Tämä Kipinä-hanke on ohjannut vahvasti oman navanympäryksen tuijotteluun, joten liikun nyt lähinnä itsekkäästi omissa näkökulmissani ja säästän viimeiselle kirjoittajalle mahdollisuuden kaiken kokoavaan spektaakkeliin.

Liikuntarupeamat ovat olleet mukavia ja harmittelen kovasti, että kolmas setti, lattari- & sählykerta, jäi minulta väliin. Olisi ollut niin mukava verestää vanhoja askelkuvioita. Olen muutamia vuosia sitten perehtynyt lattarirytmien tahdissa lantion pyörityksiin sillä intensiteetillä, että sain lonkkiini jonkinasteiset nivelpussien tulehdukset. Täytyi sitten jättää se harrastus ja naisellisen keinahtelevan kävelytyylin tavoittelu.

Suutarilan Hanks esiintyi koulun vappujuhlassa 30.4. kuva: Eeva Tuomainen

Sähly ei kylläkään kuulu lempilajeihini, koska siinä pitää juosta pienen, surkean, reikäisen ja kevyen pallon perässä. Palloon pitää vielä yrittää osua mailalla, eikä pelitilanteissa anneta hetken rauhaa. Kokemukseni mukaan sählyssä saa jalkaansa mailaniskun ja pallo on tiessään juuri, kun siihen olisi oiva tilaisuus osua.

Minulle sopii palloilulaji, jossa saa olla omalla puolella, eikä vastustaja yritä riistää pelivälinettä. Pallo tulee kohti, eikä sen perässä tarvitse ryntäillä. Minun lempipalloni on iso ja sitä lyödään käsin, eikä pelissä tarvitse kovin paljon paikalta siirtyä. Uskokaa tai älkää, sellainenkin laji on olemassa ja se on jopa vallan tehokas. Pulssi nousee ja joskus tulee jopa hiki, ainakin jos tuuletus on salista pois päältä.

Joukkuelajit ovat siitä mukavia, että parhaimmillaan niissä on hyväksyvä kannustuksen ilmapiiri. Yhteishengessä tavoitellaan päämäärää ja autetaan toista onnistumaan. Siitä syystä työporukan kanssa koettu sähly olisi ollut varmasti mukavaa.

Porukka, jossa käyn ihanteellista palloilulajiani harrastamassa, koostuu pääosin minua vanhemmista pelaajista. Siellä saa mukavasti onnistumisen kokemuksia ja ”hyvä”-huutoja satelee suhteellisen vaatimattomilla taidonnäytteillä. Eikä mokista narista suotta, vaikka pisteitä lasketaan ja voitosta kisataan. Vinkkinä mainostan, että kannattaa valita seuransa sen mukaan, että on joidenkin mielestä vielä nuori.

Syy poissaolooni lattari- & sählykerrasta oli omakustanteinen kuntoremppaloma. Lähes jokakeväiseen tapaan täytyi päästä Ylläkselle hiihtämään. Kipinälle kiitos, Isomettän nousu meni pysähtymättä ylös asti ja kilometrejä kertyi viikon aikana enemmän kuin yleensä.  Tosin proteiinipitoisten palautumisjuomien ansiosta painoni ei tippunut yhtään.

Valitessani tuliaisia työkavereille huomasin pyöriväni terveysvaikutteisten tuotteiden ympärillä. Tiputin ostoskoriini pussillisen goji-marjoja. Paluumatkalla Tampereen korkeudella tulin sitten toisiin ajatuksiin ja täydensin tuomisiani englanninlakuilla. Opehuoneen pöydällä olikin sitten vierekkäin kaksi vaihtoehtoa, joista oli työpäivän lopuksi jäljellä puoli kulhollista ryppyisiä kitkeriä terveyspommeja.  Rohkeimmat uskaltautuivat kuitenkin maistamaan.

Villiinnyin terveyshyllyjen superfoodeja tutkiessani ostamaan myös pakuriteetä ja kookosöljyä. Pakuriteestä olin kuullut tuttavaltani, jonka koko suku kai litkii tuotetta.  Ei kuulemma ole ollut flunssia sen koommin ja teen piikkiin laitettiin jonkun sukulaisen vitiligo-pigmenttihäiriönkin parantuminen.  

Olen keitellyt pakuriteetä itselleni ja odottelen vaikutuksia. Ensi kertaa ruskean liemen äärellä aamupalalla istuessani mietin, mikä olisi sopiva syötävä teen kanssa. Valmentaja-Hannan oppien mukaan kaupasta ostettu leipä on pääosin täyttä höttöä ja kaksinkertaisella hiivalla tehonostatettua.

Vahinko, ettei kaupoissa myydä pettuleipää. Olen melko varma, että se on seuraava superfood.  Nyt rahdataan ulkomailta ties minkälaisia sikakalliita marjoja ja hainrustoja, vaikka yhtä tehokkaita aineksia löytyy varmaan lähempääkin.  Aika monessa tuotteessa se vaikuttavin aine lienee kuitenkin sama, ja sen nimi on lume. Ehkäpä sitä kauppaamalla saataisiin Suomen talous nousuun, kun Lumiastakaan ei taida olla mihinkään.

Ainakin yksi työyhteisömme jäsen on tunnustanut jääneensä koukkuun kookosöljyyn. Luultavasti useampikin lisäilee tuotetta aamuisin smoothieihinsa. Kuningaskuluttajassa verrattiin kyseistä ainetta pahamaineiseen kovetettuja rasvoja sisältävään kookosrasvaan ja sanottiin niiden olevan 98 %:sti sama tuote. Panee miettimään, mutta toisaalta ihminen ja simpanssikin ovat geeniperimältään samaa prosenttiluokkaa keskenään.

Viime liikuntakerran kuntonyrkkeily oli minulle aivan uusi kokemus. Sali oli vaikuttavan näköinen ja odotuksen lisäksi jotakin muutakin oli vahvasti ilmassa. Katosta roikkui hiljaisia vastaanottavaisia harjoitusvastustajia ja seinillä oli omituisen muotoisia möhkäleitä. Hanna antoi ohjeita ja näytti mallisuorituksia. Iskut vastustajana toimivan rehtori-Karin hanskoihin lähtivät vauhdikkaasti ja kovaa. Onneksi Kari hoksasi olla valppaana, ettei tullut tyrmänneeksi itseään omalla suojaushanskallaan.

Pariharjoituksissa piti lyödä joko oikealla tai vasemmalla kädellä parin antaman hanskamerkin mukaisesti. Parini kanssa meillä oli aluksi haastetta osua suorilla ja koukuilla vastustajan hanskoihin, vaikka kohde pysyi melko paikoillaan. Seinämöhkäleiden leveä leuka olisi ollut ehkä helpompi kohde. Minulla oli täysi työ oikeantyylisen iskun valinnassa (kuusi vaihtoehtoa merkin mukaan), joten tämä harjoitus meni keskittymisharjoituksen piikkiin.

Roihulaisten tyylinäyte 16.4.2013 kuva: Jere Kokko

Sitten päästiin pötkyläsäkkien kimppuun takomaan täysillä, ja minuutti vastaanpanemattoman kaverini kanssa osoittautui pitkäksi. Kädet ja jalat olivat hyytelöä. Harjoittelimme myös polvipotkuja pötkylään. Omat potkuni olivat säälittäviä, ja toivon totisesti, ettei sellaisia tarvitse koskaan toistilanteessa itsepuolustukseksi yrittää. Toisaalta potkupuolustukseni voisi mahdollisessa päällekarkaustilanteessa huvittaa hyökkääjää siinä määrin, että hän saattaisi naurukohtauksen voimasta taittua kaksinkerroin ja ehtisin sillä välin pötkiä pakoon. Pitää varmaan sittenkin harjoitella juoksua.

Roihu-ryhmä treenaamassa 16.4.2013 kuva: Jere Kokko

Nyrkkeilyn jälkeen riisuimme hanskat ja laitoimme kankaiset sisähanskat hyllylle kuivumaan. Jotkut naiskollegat nuuhkaisivat käsiään ja nyrpistelivät kovasti. Katse etsi lähintä vesipistettä. Esitettiin arveluita, että hanskoista lähti tukeva miehen hien ja testosteronin haju. En uskaltanut tyrmäyksen pelossa haistaa käsiäni, vaikka sen toisen ainesosan aromi kiinnostikin. Miltähän testosteroni haisee?

Toinen osa liikuntarupeamasta oli syvävenyttelyä. Hakeuduimme saliin ja asetuimme kukin matoillemme. Hanna ohjeisti meitä erilaisiin asentoihin mallia näyttäen. Jotkut venytykset olivat ennestään tuttuja, mutta joukossa oli myös uusia. Venytykset olivat pitkäkestoisia ja tehokkaita ja jokainen suhtautui niihin vakavasti omia tuntemuksiaan ja kehoaan kuunnellen. Olimme varmaan välillä hauskannäköinen sakki omituisissa asennoissamme! Poistuimme salilta tyytyväisen tietoisina siitä, että yhdessä oli kehitetty venymiskykyä. Luotan syvästi siirtovaikutuksen voimaan.

Kipinän hyvä puoli on, että on jotakin mukavaa odotettavaa. Iloitsen ennakolta tulevasta loppuhuipentumasta Nuuksiossa. Sinne Liekki- ja Roihu-ryhmä suunnistavat yhdessä. Luvassa on arvattavasti metsäretkeilyn lomassa erilaisia tehtäviä, joista työyhteisömme on yksilöinä ja yhdessä selviydyttävä. Näen jo itseni roikkumassa valjaiden varassa kallionkielekkeeltä jalansijaa epätasaisesta kivipinnasta hakien. Hengästyn jo pelkästä ajatuksesta. Vanha tuttumme seikkailumestari Roope ja tehovalmentajamme Hanna suunnittelevat meille varmasti ikimuistoisen retken.

Kipinän paha puoli on, että se lähenee loppuaan aivan liian nopeasti. Armottomat mittaukset ovat pian. Olen yrittänyt liikkua paljon, mutta enää ei ehdi tehdä juuri mitään, paitsi juoda runsaasti vettä. Harmi, ettei ole kehitetty kevytvettä. Litran lisäys elimistössä kun lisää painoa kilolla, eikä sellaiseen olisi varaa.  Ainoa toivoni kehon iän laskemiseksi taitaa olla, että edes muutama rasvapallero olisi korvaantunut lihaksella. Tarvitsen jatkokurssin.

Päivi Saarinen

Huhtaharju osa 3

Hiki hitsaa..

…joukkueen. Vanha slogani urheilumaailmasta on toteutunut Huhtaharjun Kipinässä. Olisi voinut luulla, että hiki sammuttaa kipinän, mutta se onkin kuin bensaa tuleen. Koulumme Kipinä on, kuten aiemmin on tullut esille, jaettu 3 ryhmään ja tämä tuotos on ’Keskiviikko-kerhon’ ajatuksia ja tuntemuksia. Keskiviikko-kerho on läpileikkaus työyhteisöstämme: miehiä, naisia 25 - lähes 60 vuotta (kronologiselta iältään) ja 20v- reilusti eläkkeellä kehoniältä. Aktiiviurheilijoita, entisiä semmoisia, hyötyliikkujia ja muuten vaan mukavia ihmisiä.

Ryhmän tuntemuksia on ohessa raakasti ’leikkaa-liimaa’-menetelmällä koostettuna:

Heräsin tänä aamuna siihen, että aloin käydä mielessäni Kipinä-juttuja - onko siis vaikutusta elämään? Luulen, että huono omatunto iski, koska en muistanut eilen tätä tehdä. (Blogi kirjoitusta, kokoajan huom.)

Minulle Kipinällä on ollut tosi suuri vaikutus, vaikka en ole ihan kaikkiin tapaamisiin päässytkään. Meillä on ollut ihana ja kannustava yhteishenki ryhmässä. Tietenkin suuri kunnia kuuluu myös ohjaajallemme Tommille, koska hän on kuunnellut toiveitamme ja kannustanut jokaista taitojen ja kiinnostusten mukaan.Tarkoituksena on saada meitä liikkumaan lisää; minun kohdallani se tarkoittaa sitä, että olen jo melkein ostanut sulkapallomailan ja minulla on henkilökohtainen ohjelma kuntopyöräharjoitteluun. Meitähän on kannustettu, että vähäinenkin liikunnan lisääminen on hyvästä eli saa tuntea hyvää mieltä vähästäkin. Tämä on ollut minulle äärimmäisen tärkeä juttu.

Olen erittäin kuiva ihminen; se todettiin mittauksissa. Olen siis kiinnittänyt kovasti huomiota veden juomiseeni eli usein juon koulussa kahvikupposen sijaan vesikupposen.Valitettavasti pienentymistä ei ole tapahtunut, koska liikunnan jälkeen ruokakin on maittanut, mutta silti on kevyempi olo.

Kipinällä on myös pitempiaikaista vaikutusta: Suunnitellessamme kollegoiden kanssa ensi vuotta mukaan tuli kulttuuritapahtumien lisäksi yhteisiä liikuntaehdotuksia, joita tosin olemme tehneet ennenkin, esim.yhteisen keilaamiset ja sulkapalloilu.

Ainoa huono puoli tässä Kipinä-hankkeessa on se, että usein on aika väsynyt työpäivän jälkeen eikä ehkä saa sitä iloa liikunnasta kuin pitäisi. Toisaalta se myös virkistääkin.

Ensimmäistä kertaa kössikopissa… kyllä lentää kummallisia ratoja se pallo – ei yhtään niin kuin sulkapallo. Seinät olivat väärässä paikassa ja sitten siellä kopissa juoksenteli joku toinenkin heppu eikä edes verkkoa ollut välissä! Nämä kun jotenkin hoksasi ottaa huomioon, niin alkoi tuntua selkeästi paremmalta. Mielenkiintoinen peli kyllä tämä squash. Oli vielä mukavampaa kuin osasin odottaakaan. Hiki tuli. Se ei kuitenkaan niin kovasti haitannut.

Kipinä on tarjonnut mukavan lisä innostuksen kuntokuuriin. Tavoitteisiin on realistisempi päästä, kun tietää tarkan mittauksen koittavan jo muutaman viikon päästä. Tulosta on syntynyt hienosti. Vatsalihas testin tulos kasvoi 20% seitsemässä viikossa.

Oheisista keskiviikon ryhmäläisten ajatuksista paistaa selvästi, että hanke on saanut aikaan positiivisia ja kannustavia ajatuksia työyhteisön kehittämiseen sekä oman toimintakyvyn ylläpitämiseen ja parantamiseen.

Tämän lisäksi olemme saaneet koulumaailmassa tällä hetkellä harvinaista positiivista julkisuutta. Opettaja-lehti (lue juttu tästä) julkaisi jutun koulumme yhteisestä Kipinä-tapahtumasta, Keskisuomalainen-lehti (lue juttu tästä) teki jutun yhden ryhmän toiminnasta positiivis-humoristiseen sävyyn ja YLE:n Radio Keski-Suomi kävi haastattelemassa ryhmäämme 17.4. tehden ohjelman sekä radioon että television aluelähetykseen. 

Olemme myös pyrkineet jakamaan saamaamme hyvä informoimalla Jyväskylän kaupungin tiedotusta, henkilöstöhallintoa ja työsuojeluorganisaatiota. Toiveena on, että työhyvinvointi nousee ansaitsemaansa arvoon.

Vielä pari tapaamista ja kehonikämittaukset: Voisin lyödä vetoa, että opehuoneen keski(kehon)ikä on alentunut. Kuka uskaltaa?

Keskiviikko-kerhon ajatukset (usein rönsyilevätkin) pyrki kasaamaan Pertti Kabris

Suhmura osa 3

Suhmurassa säkenöi!

Kevät juosta jollottaa ja niin myös Suhmuran henkilökunnan Kipinä-projekti. Tomi-Pekan hiihtokoulu innoitti useat meistä nauttimaan kevään hiihtokeleistä, mutta nyt lumien sulettua olemme taas keksineet uusia tapoja liikkua. Vesi virtaa koulun pihalla oppilaiden kaivamissa puroissa ja toisekseen opettajien kitusiin juomapulloista työpäivän aikana. Edellisestä blogikirjoituksesta on vierähtänyt jo tovi ja sen jälkeen on tapahtunut yhtä jos toista. Yhteisillä liikuntatuokioilla meillä on ollut zumbaa, pilatesta, kuntosaliharjoittelua, venyttelyä sekä palloilua.

Suhmuran zumbalijat, kuva: Jaana Palve-Karppanen

Zumbasta olimme puhuneet jo viikkotolkulla etukäteen ja zumba-päivänä olimmekin sonnustautuneet asianmukaisiin vermeisiin karnevaalitunnelmaan päästäksemme. Liekö ollut asun ansiota, mutta erityisesti Pasilla oli rytmi veressä ja lanteet letkeinä. Zumba-tuokion jälkeen valmentajamme Tomi-Pekka tutustutti meidät vielä pilatekseen, jossa jokainen joutui keskittymään oikeaan tekniikkaan ja nimenomaan keskivartalon lihasten aktivointiin ja hallintaan. Jokaiselta ne vatsalihakset lopulta löytyivätkin, jostain sieltä syvältä.

Kuntosalitreeniä kuva: http://www.rkuittinen.fi/

Kuntosalilla ihmettelimme aluksi laitteita ja väkkyröitä ja pähkäilimme, että mitenkä päin sitä mihinkin asetutaan. Tomi-Pekan kuntosaliohjauksen jälkeen jokainen osasi ainakin asettua laitteisiin oikein päin ja saimmekin tehtyä tehokkaan kuntopiirityyppisen harjoituksen. Kuntosalikäyntimme oli oiva katsaus siihen, millaista lihaskuntoharjoittelu voisi olla ja saimme myös kirjallisena vinkkejä lihaskuntoharjoittelun aloittamiseen. Kuntosalin lihaskuntoharjoituksen jälkeen jatkoimme liikuntatuokiota vielä lyhyellä venyttelyhetkellä.

Rehtorin tyylinäyte kuva: http://www.rkuittinen.fi/

Kuluvien viikkojen aikana teimme myös ruokavalion kartoitukset, eli jokainen merkitsi mahdollisimman tarkasti kaikki ruuat ja juomat noin kahden päivän ajalta. Useampi meistä pohti, että pääsiäisen ajalta ei ruokavalion kartoitusta uskalla tehdä, ettei valmentajamme saa pysyviä traumoja. Ruokavalion kartoitusten pohjalta Tomi-Pekka piti meille ravintoluennon. Saimme kehuja siitä, ettei kukaan ruokavalionsa suhteen aivan metsässä ollut, vaikkakin Jaana-rukka, joka rohkeana oli tehnyt rehellisen ruokavalion kartoituksen juuri pääsiäisen ajalta, meinasikin saada rehtoriltamme potkut Kipinä-rojektista.

Jaksaa, jaksaa.. kuva: http://www.rkuittinen.fi/

Ruokavalion kartoituksista Tomi-Pekka veti yhteen sen, että meidän kaikkien pitäisi lisätä ruokavalioomme kasviksia ja veden juontia. Hän kehottikin pyrkimään siihen, että jokaisella aterialla tulisi olla edes jonkin verran kasviksia. Ravintoluennolta kolmena kulmakivenä terveyden ylläpitämiseen mieleen jäivät ruokailun normalisoiminen, tasaiset ateriarytmit sekä kasvisten lisääminen. Vaikkakin herkut ovat olleet opettajanhuoneessamme pitkälti pannassa, lienee ruokailun normalisointia se, että pääsiäisen jälkeen nautimme lähestulkoon hyvällä omallatunnolla Jaanan tuomista pääsiäisherkuista. Vaikka herkkuja syötiinkin, herkuttelun määrä oli huomattavasti aiempaa maltillisempi ja osa herkuista taisikin jäädä kokonaan syömättä. Ajanlaskussa ”ennen Kipinän alkua” näin ei olisi päässyt käymään. Erityisesti ateriarytmin tasoittamiseen moni meistä on kiinnittänyt huomiota ja se näkyy siinä, että useammalla meistä on pieniä (terveellisiä!) välipaloja, joita sitten voi välituntien aikana napata.

Joskin olimme kiinnittäneet huomiota riittävään veden juomiseen jo ennen ravintoluentoa, sai luento aikaan sen, että seuraavana päivänä yhdellä jos toisella oli mukanaan vesipullo. Pasi olikin ensimmäisen oppitunnin aikana juonut litran vettä, jonka jälkeen hän kuuli, että tunnissa vettä kannattaa nauttia ainoastaan noin kaksi desilitraa, koska suurempi määrä ei ehdi elimistöön imeytyä. No, tästäkin otettiin opiksi!

Kin-Ballia kuva: http://www.rkuittinen.fi/

Viimeisimmällä liikuntatuokiolla meillä oli palloilua useammassa eri muodossa. Etukäteen jännitystä lisäsi se, että paikalla oli myös lehtitoimittaja ja -valokuvaaja. Ensin pelasimme lentopallon tyyppisesti Kin-Ballia jättiläispallolla. Tähän peliin pystyi jokainen osallistumaan ja yhteistyötä siinä tarvittiinkin. Peli on siitä hyvä, että myös ne, joilla oli lentopallosta epämiellyttäviä kokemuksia, olivat tästä pelimuodosta innoissaan. Olisipa mahtavaa saada joskus tulevaisuudessa hankittua myös koululle vastaavanlainen jättipallo, oppilaat olisivat varmasti mielissään. Yhteisen Kin-Ball-pelailun jälkeen osa meistä siirtyi ensin kokeilemaan squashia, tuttavallisemmin kössiä, ja osa jäi pelailemaan sulkapalloa. Mukavaa oli, että saimme kokeilla monelle uutta lajia, kössiä, mutta toisaalta jokainen pääsi pelaamaan myös tutumpaa sulkapalloa. Sulkapalloa pelatessa totesimme, että se voisi olla tulevaisuudessakin yksi yhteinen liikuntamuoto työkavereiden kanssa. Myös kössi sai omat puolestapuhujansa ja ainakin Anne totesi löytäneensä siitä uuden lajin. Palloillessa hiki virtasi ja jalat joutuivat koville, joten sen jälkeen oli mukava rauhoittua venyttelemään. Taivuttelimme toisiamme mitä erilaisimpiin asentoihin pareittain tehtävissä passiivisissa venytyksissä. Toisilla kiristyksiä oli enemmän, toiset olivat vetreitä kuin kumiukot.

Kin-Ballia kuva: http://www.rkuittinen.fi/

Sulkapalloilun iloa kuva: http://www.rkuittinen.fi/

Lisääntyneen veden juonnin, terveellisten välipalojen ja muiden keskustelujen lisäksi Kipinä-projekti on innoittanut meitä tekemään uusia aluevaltauksia; Yksi on ostanut uuden polkupyörän, toinen aloittanut juoksuohjelman mukaan lenkkeilyn ja kolmas aamulenkkeilyn ennen työpäivää. Toisaalta emme ole unohtaneet hyötyliikuntaa ja eräskin kollega on hiki päässä tehnyt kevättä (ja kevätkuntoa) viskomalla lunta ympäri pihamaata. Nyt alkavat lumet olla sulaneet Joensuustakin, joten eiköhän pian keksitä taas uusia muotoja liikkua ja nauttia kesän tulosta.

Suhmurassa 22.4.2013,

Hanna Sarkkinen

Suutarila, osa 3

Aika kuluu kuin lentäen. Kevät sulattaa vihdoin lumen ja Suutarilassa kipinöi ja keho puskee hikeä!

Olemme jo hankkeen puolivälissä. Seurauksena yhteisen ajan jakamisesta on ollut paljon muutakin iloa kuin vain liikkuminen ja oman kunnon hoito. Iloisen herjanheiton lomassa olemme suunnitelleet myös elämää Kipinä-hankkeen jälkeen. Emme halua menettää tätä liikkumisen ja yhdessä olon mahtavaa kokemusta syksyn koittaessa. Niinpä ilmaan on heitetty idea lukujärjestykseen räätälöidystä henkilökunnalle yhteisestä liikunta-ajasta. Voisimme viikoittain urheilla ja jumpata yhdessä itsenäisesti tai ostopalveluja käyttäen. Realiteettihan on, että jos yhteinen aika on joka viikko erikseen neuvoteltava koko porukan kanssa, se jää helposti tekemättä. Kun arjen kiire painaa päälle, helpointa on luistaa liikkumisesta – tiedän sen karvaasta kokemuksesta.

Nyt molemmat ryhmämme Liekki ja Roihu ovat tutustuneet capoieiraan ja maculeleen. Roihu-ryhmämme on vähän hitaammin lämpenevää sorttia ja suhtauduimme lievällä varauksella taistelulajeihin tanssimalla. Valmentajamme Hanna ei tästä hätkähtänyt, vaan otti taitavasti rajoitteemme huomioon ohjaamisessa ja kontaktiharjoituksissa. Maculelessa meistä lähti ainakin ääntä! Capoieirassa olimme intensiivisesti mukana tuijottaen parimme kanssa toisiamme silmiin haastavasti – toki muistimme varoittaa ystävällisesti toista ennen potkua. Uskomatonta mutta totta, lihakset kertoivat seuraavina päivinä, että tehokkaat treenit tuli vedettyä.

Lajien kirjosta huolimatta Roihun porukka on voinut koko ajan toimia oman kuntonsa mukaan. Etenkin pilateksessa, fustrassa ja venyttelyissä sen huomasi, kun Hanna jakoi vaihtoehtoisia liikesarjoja niille, joille perusliikkeet eivät syystä tai toisesta sopineet. Kaikille sopivia harjoituksia ja liikkeitä kyllä löytyy, kun vain halua liikkumiselle on. Siispä odotamme pelotta tulevaa kuntonyrkkeilyä ja zumbaa, koska Hanna osaa ottaa porukan erilaiset liikkujat hyvin huomioon ja teettää meillä sopivat harjoitteet.

Roihu-ryhmä zumbailee Kuva: Jere Kokko 

Roihu-ryhmässä olimme aluksi suunnitelleet myös keilailua, mutta tulimme siihen tulokseen, että sitä osaa tehdä myös itsenäisesti. Siksi muutimme suunnitelmaa ja valitsimme enemmän sellaista tekemistä, jota meistä suurin osa ei ole aiemmin harrastanut, ja jota emme yksin todennäköisesti tulisi valinneeksi. Omasta kokemuksestani nuo kuntonyrkkeily ja zumba ovat juuri sellaisia – tosin olen kokeillut molempia kerran. Sattumoisin ne molemmat kokemukset olivat ikäviä, kun ohjaaja viuhtoi ohjeidensa kanssa, eikä osannut tai halunnut ottaa huomioon vasta-alkajaa. Eipä tehnyt mieli mennä uudestaan, kun ei pystynyt liikkumaan samaa tahtia kuin muut. Luottamus Hannaan on siis kova, eikä sitä suinkaan vähennä se, että hän huomasi virheliikkeeni pilatesharjoitteessa  ja sitä lajia sentään olen treenannut useita vuosia.

Kuntonyrkkeilemässä Kuva: Jere Kokko

Ruokapäiväkirjan seurauksena rahkan määrä on lisääntynyt opettajahuoneessa! Valkuaisen puutteelliseen määrään ravinnossa on huomannut yksi jos toinenkin ja näin me olemme ruvenneet popsimaan niin rahkaa kuin muita tuotteita, johon on lisätty proteiinia (tällä sanamuodolla pyrin välttämään tuotemainonnan). Lisäksi turhat hiilihydraatit ovat joutuneet tarkkaan syyniin. Kouluruuan ravintoarvot ovat myös herättäneet keskustelua. Salaatit ruokalassamme ovat maittavia, mutta usein ruuasta ei ainakaan aikuinen tule kylläiseksi, ehkä koska kaikenlaisen soosin joukossa proteiinin osuus on perin niukka. Ja kas, kun pääsiäisen aikaan kellokeskiviikkona oli oikeita broilerileikkeitä ja niitä hyviä salaatteja, poistui ruokasalista kylläisiä ja tyytyväisiä aikuisia. Oppilaat olivat suorastaan haltioissaan! Ravinnoksi oli kerrankin oikeaa ruokaa eikä teollista prosessia…

Nuori Suomen Liikuntaseikkailu alkoi oppilailla 8.4. Kampanjan aikana lapset tarkkailevat omaa liikkumistaan ja merkitsevät kalenteriin jokaisen kymmenminuuttisen, jonka käyttävät liikkumiseen. Lisämerkinnän saa tehdä, jos hengästyy. Tänä vuonna kampanjassa on mukana myös yhden viikon liikuntakortit vanhemmille ja ne on jaettu koteihin. Mutta kas, aikuisten liikuntakortteja tuli niin paljon, että niistä riitti koko henkilökunnallekin omansa. Mikä lie taka-ajatus ollut Nuoren Suomen ihmisillä, vai tiesivätköhän, että meillä kipinöi.

Etäjäsenemme Aino on Kemissä piti pääsiäisenä hiihtoleirin Outille. Hän myös ohjeistaa meitä herkkusuita keskittämään herkuttelun vain yhteen päivään viikossa. Tarjonta onkin kaventunut huomattavasti siitä kun Kipinä alkoi, toisilla on ihan peräti stressiä, kun ei uskalla tuoda leipomuksia tarjolle.

Aika kuluu nopeasti, ja projektin päätös ja loppumittaus ovat edessä aivan liian nopeasti. Jokainen meistä taisi asettaa itselleen jotain suuria tai pienempiä tavoitteita Kipinä-hankkeen alussa. Olisi perin noloa, jos rasvaprosentti olisi kohonnut ja kehon keski-ikä noussut. Pienistä paineista huolimaat mieli on kuitenkin reipastunut ja liikuntaan tullut uutta motivaatiota, sitä on nimittäin tullut lähdettyä liikkeelle ihan ilman ohjausta ja pakkoa, hikikin on tullut. Ja vaikka oma ruokavalio oli ”ihan mallillaan” aikaisemmin, puutteet on nyt havaittu ja korjausliike tehty.

Kaikkein hauskinta on kuitenkin ollut liikkumien yhdessä tutun porukan kanssa!

Kati Solastie